sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Tapahtumia ja tuloksia

Kesä on hädin tuskin alkanut ja meidän pojilla on jo 7 starttia juoksukisoista yhteensä. Ensimmäisenä etappina oli 3.5 Suomi-Cup maastokisat Liedossa. Viime vuoden reissu Lietoon oli elävästi yhä mielessä peurakolareineen ja eksymisineen ja Urhon ollessa Best In Field. Tämä vuotinen reissu meni matkan osalta paremmin, mutta Urhon juoksut ei menneet ihan putkeen. Sekä alkuerässä, että finaalissa tuli viehehukka. Urho sai yhteensä 380 pistettä ja oli lopulta neljäs. Ahti oli vain turistina, vaikka kilpakirjojen osalta olisikin voinut kisata.

Seuraavaksi suuntasimme Vaasaan maastoderbyyn, minne oli ilmoitettu molemmat harmaat. Urho juoksi hienon alkuerän ja sai 245 pistettä. Liedon jälkeiset  omat epäilykset Urhon kunnon puutteesta ja kiinnostuksesta haihtuivat. Finaalissakin meno näytti omaan silmään hyvältä, mutta Urhon kiertäessä voimalinjapylvään väärältä puolelta finaalipisteet olivat lopulta 193 ja loppusijoitus oli toinen 438 pisteellä.

Vaasassa Ahti arvottiin juoksemaan yksin. Yleensä pidetään onnekkaan, jos pääsee juoksemaan yksin, mutta Ahti ensikertalaiselle se taisi olla epäonnekasta. Ahti aloitti vahvasti, mutta ilmeisesti hämääntyi kentällä seisovasta ihmisryppäästä ja hukkasi vieheen hetkeksi. Viehe löytyi maalisuoralla uudestaan ja Ahti pääsi maaliin. Pisteet olivat vain 55 ja uusien sääntöjen mukaan, jos ensikertalainen saa alkuerästä alle 150 pistettä joutuu koira juoksemaan koejuoksun saadakseen kilpakirjansa takaisin.
Ahtille olisi siis saatava koejuoksu kaverin kanssa. Ainoa mahdollisuus oli oikeastaan vain Kemissä, missä järjestetään joka kevät perinteiset "kotimaastot". Ahti juoksi hienon koejuoksun Urhon kanssa ja sai näin ollen kilpakirjansa takaisin. Muuten pojat saivat nautiskella lämpimästä säästä Kemissä muiden kisatessa.

Ahti Vaasassa. Kuva: Jenni Peltokorpi

Radalla Ahti pääsi juoksemaan kilpakirjoja oikein tohinalla, sillä juhannuskisoihin oli kova hinku päästä mukaan. Soolo ja ensimmäinen ryhmä juostiin heti kesän ensimmäisissä treeneissä ja toinen ryhmä sitten seuraavissa. Ahtis sai kirjat ja eikun ilmot menemään perjantaille Juhannus Raceen ja lauantaille sijoituskisaan.
Juhannukseksi Virpiniemeen oli ilmoittautunut ennätysmäärä itskuja sillä normeja oli 9 kpl ja isoja 7 kpl. Ahti juoksi perjantaina Juhannus Racen alkuerässä toiseksi aikaan 23,57(SERTK) ja finaalissa kolmanneksi 23,83(SERTK) ja sijoitus lopulta 3/7 ylikorkeiden JR:n kokonaiskilvassa. Ahti sai näin ollen meidän perheen ensimmäisen ratasertin jihuu!
Urho voitti molemmat omat Juhannus Race lähtönsä, jälleen harmittavan lähellä olevilla KV-ajoilla, ja sijoitus kokonaiskilvassa oli lopulta 2/8. Ei mikään huono suoritus :) Lauantaina pojat kisasivat samassa sijoituslähdössä tuloksin Ahti kolmas ja Urho neljäs. Lauantaina rata oli selkeästi raskas italiaanoille eikä KV-aikoja helpolla herunut. Ahtin aika oli 24,32 ja Urhon 24,71. Lähtö oli harvinainen, sillä siinä juoksi jopa 5 italiaanoa. Saivatpahan pojat ainakin ryhmäjuoksuharjoitusta :)

Kesälle onkin sitten suunniteltu kaikenlaista häppeninkiä. Oulun KV näyttely toukokuussa jäi meidän osalta välistä, mutta Heinäkuussa Urho on ilmoitettu sekä Oulu KV:seen että Kokkola KV:seen. Rataderby juostaan 5.7 Helsingissä, missä Urho osallistuu derbyyn ja Ahti 280 metrin sijoituskilpaan.19-20.7 Urho ja Ahti lähtevät Hanna kasvattajan mukana Helsinkiin, missä Urho on ilmoitettu lauantaille Vinttikoiraliiton erikoisnäyttelyyn Tuomarinkartanolle ja sunnuntaina pojat pääsevät juoksemaan kilpaa Hyvinkään radalle. Muita tapahtumia on ainakin vielä 3 päiväinen Sawo show Kuopiossa, SM-maastot, SM-ratakisat ja Kuninkuusjuoksut. Harkinnan alla on myös Urhon ilmoittaminen Maailman Voittajanäyttelyyn ja Ratajuoksun MM-kisoihin. Siinä on koiratapahtumia kesälle kerrakseen :D
Urkkis kesän vietossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti